fbpx

Savustettua maivaa

Yli 30 vuoden ajan kalan vähittäismyyntiä, kalanjalostusta ja kalanjakelua harjoittaneella Kalaliike H. Kuhalla on Arctic Food Lab-leimallisia tuotteita huikeat 18. Yksi näistä tuotteista on Savustettu Maiva, joka on ollut tuotevalikoimassa jo useita vuosikymmeniä.

–Maivat pyydystetään Perämereltä Kellon ja Kemin väliseltä merialueelta nuotalla tai rysällä, paikallisten kalastajien toimesta, Janne Pekkala kertoo.

Kalastajat toimittavat kalat Kalaliikkeen toimipaikkaan Iihin, jossa kalat suolataan ja savustetaan perinteisellä leppäsavulla. Yrityksen idyllinen kalakauppa sijaitsee myös Iissä, nelostien varressa. Tuoretta kalaa on tarjolla ympärivuotisesti.

Toiveena näkyvyys arjessa

Kalaliike H. Kuha ottaa Arctic Food Lab- merkin käyttöön tuotteissaan kevään kuluessa. Pekkalan mielestä Arctic Food Lab-hanke on hyvä, ja toiveena onkin, että se jatkossa tulisi näkymään enemmän kaikkien jokapäiväisessä arjessa, eli tuotteina kaupoissa, ravintoloissa ja tapahtumissa.

–Lanseeraus Joulutorilla on mielestäni varsin onnistunut ja ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita esillä olleista tuotteista.

Pekkala korostaa tuotteiden esittely- ja maistatustilaisuuksien tärkeyttä erilaisten kampanjoiden rinnalla.

–Ruoka tekee parhaan muistijäljen aina maistettuna ja asiakkaan suu on paras mahdollinen markkinointipaikka.

Arctic Food Labin toivotaan tuovan paikallisuutta esille myös esimerkiksi paikalliseen ruokaan keskittyvän festivaalin tai tapahtuman kautta. Pekkala uskoo tapahtumien saavan ihmiset liikkeelle ja kiinnostumaan tuotteista. Pekkala korostaa myös sesonkiajattelun tärkeyttä.

–Kunkin sesongin tuotteita voisi nostaa paremmin esille ja kertoa myös, mitkä tuotteet ovat milloinkin parhaimmillaan. Sesonkiajattelu on erittäin tärkeää ja se kannattaa huomioida.


Arctic Food Lab kokoaa yhteen Oulun seudun gastronomian ja ruokakulttuurin toimijoita, juhlistaa pohjoista ruokaa ja gastronomiaa. Ruoka ei ole vain ravintoa, sen avulla tuotetaan elämyksiä ja osoitetaan vieraanvaraisuutta. Arctic Food Lab luo mielikuvia puhtaasta arktisesta luonnosta ja siellä kasvaneista raaka-aineista, jotka jalostetaan paikallisella osaamisella korkeatasoisiksi tuotteiksi ja palveluiksi. Lähiruoka tukee kestävää kehitystä ja ilmastotavoitteiden toteutumista.

Kiinnostuitko,Arctic Food Lab logo
ota yhteyttä:
Yritysyhteistyö: Heli Metsäpelto heli.metsapelto@oulu2026.eu

Ohjelma: Asta Salomaa, asta.salomaa@oulu2026.eu
Artic Food Lab -ohjelman tuottaja

Piia Rantala-Korhonen, piia.rantala-korhonen@oulu2026.fi
Oulu2026-johtaja