fbpx

Sarjakuvafestivaali nostaa esiin alan konkareita sekä uusia talentteja

4.11.2021 | UUTISET, Villisti kaupunki

Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filppa, taustallaan Emilia Laatikaisen Kadonneet-näyttely.

Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filppa, taustallaan Emilia Laatikaisen Kadonneet-näyttely.

Monessa mukana

Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja ja sarjakuvantekijä Harri Filppa kertoo keskuksen tavoitteena olevan sarjakuvatietouden edistämisen. Oulun Sarjakuvakeskus on ollut toiminnassa vuodesta 2014 lähtien ja Oulun sarjakuvaseura ry yhdistyksen toiminnassa hän on ollut mukana jo kymmenen vuotta ennen keskuksen avaamista.

–Tämä on pieni yhdistys eli toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu vähän kaikkea. Tärkeimmät tehtävät ovat kuitenkin yhdistyksen suuntaviivojen ja linjojen vetäminen sekä taiteellisista ratkaisuista vastaaminen.

Sarjakuva-ala on vuosien saatossa kehittynyt paljon eteenpäin. Toiminta on muuttunut järjestelmällisemmäksi sekä alan rahoitusmahdollisuudet ovat vahvistuneet.

Vuoden odotetuin sarjakuvatapahtuma

Vuoden isoin tapahtuma on pian täällä, kun Oulun kymmenes Sarjakuvafestivaali järjestetään 18.–21.11.2021. Pääpaikkana festivaalilla toimii Oulun pääkirjasto ja Sarjasto. Työ ei lopu kuitenkaan festivaalien päättymiseen, vaan Filppa kertoo suunnittelevansa jo vuosien 2022 ja 2023 festivaaleja.

–Ensimmäinen festivaali järjestettiin kädestä suuhun -meiningillä, ja kymmenessä vuodessa on tultu pitkälle. Isoin ero on festivaalien sisällössä ja taiteilijoiden määrässä, joka on melkein kolminkertaistunut. Yleinen mielenkiinto tapahtumaa kohtaa on lisääntynyt ja kansainvälisiä vieraita tulee jo Brasiliaa myöten paikalle.

Festivaalin ensimmäisenä päivänä torstaina 18.11. julkaistaan myös toista kertaa järjestettävän strippisarjakuvan MM-kilpailun voittaja 2021. Kyseisessä sarjassa tekijöille annetaan muutama päivä aikaa tehdä sarjakuva annetusta teemasta. Tämän vuoden teemana on rauha. Filppa kertoo, että aihe julkaistiin Malmöstä striimauksen välityksellä ja mukana aihetta julkistamassa olivat Ruotsista Mattias Elftorp, Tanskasta Peter Snejbjerg ja Suomesta Mari Ahokoivu.

–Teemaksi valikoitui rauha, kun mietittiin ajankohtaisia asioita, jotka vallitsevat maailmalla tällä hetkellä. Teema ei myöskään pakota miettimään maailmanrauhaa vaan jokainen voi miettiä teemaa myös oman rauhan kautta.

Tuomareina toimii kansainvälinen raati, johon kuuluvat Yhdysvalloista Luke Mcgarry ja NAAN, Saksasta Katharina Netolitzky, Brasiliasta Daniel Og ja Suomesta Sami Nyyssölä. Palkintojenjakoa voi seurata myös etänä verkosta. Voittajan lisäksi toiselle sijalle tulleelle sekä yleisön suosikille on luvassa mainetta ja kunniaa.

Tilaa ja mahdollisuuksia uusille tekijöille

Perjantaina festivaalin ohjelmistoon kuuluu nuorille ja tuleville tekijöille sarjakuvapitchaus, missä he pääsevät esittelemään ideoitaan sarjakuvakustantamoille. Viidestä toissa vuonna pichanneista kaksi julkaisevat teoksensa nyt tämän vuoden festareilla.

–Rovaniemeläinen Emilia Laatikainen esitteli ideaansa Kadonneet-teoksesta toissa vuonna tapahtumassa ja viime vuonna se julkaistiin festivaaleilla. Kadonneet-originaalinäyttely on ollut näytillä nyt syksyllä Oulun Sarjakuvagalleriassa Valveella.

Filppa kertoo lauantain olevan sisällöllisesti festivaalien tärkein päivä. Lavaohjelmaa on yhdestätoista puoli seitsemään. Hän lisää, että koronavuoden festarit opettivat sen, että ohjelmanumerot pidetään sopivan lyhyinä. Sisällöllisesti festivaaleilla on Filpan mukaan pyritty siihen, että artistit olisivat tunnettuja tekijöitä, sekä esille nostetaan nykyisiä oululaisia ja pohjoisesta kotoisin olevia tekijöitä.

–Mari Ahokoivu ja Ville Ranta esimerkiksi ovat Oulusta lähtöisin, mutta Mari vaikuttaa tällä hetkellä Kööpenhaminassa ja Ville Helsingissä.

Löytöjä ja verkostoitumista

Lauantaina ohjelmassa on paljon haastatteluita, keskustelua ja erilaisten aihepiirien käsittelyä. Sarjakuvakeidas on myös avoinna lauantaina ja sieltä voi tehdä hienoja löytöjä lukuisten itsenäisten tekijöiden, yrityksien ja yhteisöjen pöydistä. Paikalla on myös tekijöitä, joita voi olla muuten hankalampi tavoittaa, eli paikalle kannattaa tulla.
Lauantaina ilta jatkuu sarjakuvatapaamisen ja Sarjakuvafestivaali-tietovisan merkeissä, jossa palautetaan mieliin asioita festivaalin 10-vuotisesta historiasta.

Sunnuntaina festivaalin jälkimeiningissä järjestetään uudenlainen kokeilu, verkostoitumistapahtuma. Tapahtumassa on tarkoitus keskustella, kuunnella ja halutessaan rohkaistua esiintymään avoimella lavalla.

–Haluamme kerätä vielä ennen kotimatkaa porukan kasaan keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia ilman paineita muiden taitelijoiden kesken. Kuka vaan voi nousta lavalle tai esitellä omia projektejaan hyvällä rennolla fiiliksellä.

Kävijämäärätavoitetta Filppa ei halua asettaa festivaaleille. Pandemia ja sen vaikutukset näkyvät varmasti vielä tänäkin vuonna, ja Filppa sanookin, että tärkeintä on saada järjestettyä hyvä tapahtuma terveysturvallisesti.

–Tärkeintä minulle on muut ihmiset ja yhteisö.

Rohkeita aiheita

Työnsäkin puolesta paljon sarjakuvia lukeva Filppa kertoo, että suomalaisissa sarjakuvissa esiin nousevat yksittäiset tarinat ja suomalainen sarjakuvamaailma on omanlaista, rohkeaa ja massasta poikkeavaa. Oulusta on lähtöisin paljon isoja sarjakuvantekijöitä, mutta Filppa sanoo myös monen jäävän nykyään kotikonnuilleen. Asiaan hän arvelee vaikuttaneen Sarjakuvakeskuksen aktivoituminen sekä nykyiset hyvät etätyömahdollisuudet.

–Suomessa uskalletaan käsitellä asioita rohkeasti ja nostaa vaikeitakin asioita esille.

Sarjakuvateos on Filpan mukaan parhaimmillaan silloin, kun kuvat keskustelevat tekstin kanssa ja toisin päin. Hän sanookin, että ilmaisumuoto yhdistää mielenkiintoisella tavalla kuvittamisen ja kirjoittamisen. Muoti-ilmiöistä ei alalla juurikaan puhuta, ja tyylien ja teemojen vaihtuessa löytyy uusia.

–Esimerkiksi manga alkaa hieman väistyä, mutta sen kautta on löydetty uusia tyylejä. Pinnalla on tällä hetkellä ollut paljon omaelämänkerrallisia teoksia ja olen itsekin kirjoittanut Kuolema meidät erotti-teoksen, joka kertoo leskeksi jäämisestä.

Filppa kertoo, että ohjelmistoa suunnitellessa alan miesvaltaisuuden edelleen huomaa. Hän kuitenkin kertoo, että ohjelmistosuunnittelussa mietitään tarkkaan sitä, että paikalle saataisiin mahdollisimman monipuolinen joukko artisteja.

Sarjakuvafestivaaleja juhlitaan Oulussa 18-21.2021.  Lisää tietoa tapahtuman verkkosivuilta:

Festivaali 18.-21.11.2021 – Oulu Comics Center

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles