fbpx
Pulla-Pirtin Ohrarieskaa

Pulla-Pirtin perinteinen Ohrarieska on yksi Arctic Food Lag -leiman saaneista tuotteista.

Yli 60 vuotta Oulussa toiminut perheyritys Pulla-Pirtti on saanut Arctic Food Lab -leiman Ohrarieskalleen sekä Perunarieskaselle. Yrityksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Tiina Räinä kertoo, että rieskat ovat aina olleet tärkeässä osassa oululaisten ruokapöytää ja siksi ne ovat olleet myös Pulla-Pirtin valikoimassa ensimmäisestä päivästä asti.

–Ohrarieska kuuluu Pulla-Pirtin vanhimpiin tuotteisiin ja sitä on leivottu lähes samalla reseptillä jo vuosikymmenien ajan. Perunarieskanen on uudempi tulokas, joskin sitäin on leivottu jo kunnioitettavat 35 vuotta.

Molemmat rieskat valmistetaan Oulussa Lepolantiellä. Rieskoja leivotaan kuutena päivänä viikossa, paikallisista raaka-aineista.

–Alun perin rieskojen reiät pisteltiin kaikkiin leipiin aina käsin, mutta nykyään tämä saadaan hoidettua kuitenkin tehokkaammin. Hyvän rieskan tunnistaa sen paistopinnasta.

Ohrarieska Perunarieskanen

Paikallisella perheyrityksellä on juuret syvästi Oulussa

Pulla-Pirtti pyrkii olemaan esillä paikallisissa tapahtumissa ja kertomaan paikallisuudestaan pakkauksissaan. Viime vuosina yritys on lisännyt pakkauksiin myös oman Oululaista käsityötä -merkin kertomaan paikallisesta työstä ja kunnioittamaan leipuriensa ammattitaitoa.

–Tulevana vuonna tulemme ylpeänä lisäämään myös Arctic Food Lab -merkin Ohrarieskan ja Perunarieskanen pusseihimme.

Raaka-aineilla tärkeä rooli

Lähes kaikilla Pulla-Pirtin leivillä on Hyvää Suomesta -merkki ja paikalliset raaka-aineet ovat aina olleet isossa osassa yrityksen toimintaa. Räinä kertoo, että suurin osa heidän käyttämistään jauhoista tulee Kinnusen Myllyltä Utajärveltä ja perunat lähialueelta, kuten Tyrnävältä.

–Käyttämällä paikallisia raaka-aineita, haluamme turvata tuotteidemme hyvän laadun ja tukea paikallista tuotantoa.

Lisää tapahtumia ja tuotteet tutuiksi

Pulla-Pirtillä Arctic Food Labia pidetään hienona mahdollisuutena paikallisille ruoantuottajille nostaa esiin Oulussa ja lähialueilla tuotettuja paikallisia tuotteita. Räinä toivoo, että merkin ympärille saataisiin järjestettyä erilaisia tapahtumia ja tuotteet saataisiin entistä tutummaksi kuluttajille.

–Toivottavasti ihmiset ottavat merkin omakseen ja ylpeänä tarjoavat paikallista lähiruokaa ruokapöydässään.

Pulla-Pirtin Ohrarieska Pulla-Pirtin Ohrarieska kuuluu monen oululaisen kodin arkeen.


Arctic Food Lab kokoaa yhteen Oulun seudun gastronomian ja ruokakulttuurin toimijoita, juhlistaa pohjoista ruokaa ja gastronomiaa. Ruoka ei ole vain ravintoa, sen avulla tuotetaan elämyksiä ja osoitetaan vieraanvaraisuutta. Arctic Food Lab luo mielikuvia puhtaasta arktisesta luonnosta ja siellä kasvaneista raaka-aineista, jotka jalostetaan paikallisella osaamisella korkeatasoisiksi tuotteiksi ja palveluiksi. Lähiruoka tukee kestävää kehitystä ja ilmastotavoitteiden toteutumista.

Kiinnostuitko,Arctic Food Lab logo
ota yhteyttä:
Yritysyhteistyö: Heli Metsäpelto heli.metsapelto@oulu2026.eu

Ohjelma: Asta Salomaa, asta.salomaa@oulu2026.eu
Artic Food Lab -ohjelman tuottaja

Piia Rantala-Korhonen, piia.rantala-korhonen@oulu2026.fi
Oulu2026-johtaja