fbpx

Rekry: Talousasiantuntija

5.11.2021 | UUTISET

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kantava teemamme on kulttuuri-ilmastomuutos, joka yhdistää asioita yllättävillä tavoilla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta. Kaiken tavoitteena on luovuutta uhkuva, elinvoimainen ja lumovoimainen kaupunki. Oulu2026-kulttuuriohjelma toteutetaan yhdessä paikallisten, kansallisten ja eurooppalaisten kumppanien kanssa – kulttuuri-ilmastonmuutos alkaa pohjoisesta!

Kaupunkimaisema Oulu

Etsimme 1.1.2022 toimintansa aloittavaan Oulun kulttuurisäätiöön

TALOUSASIANTUNTIJAA

Talousasiantuntijana vastaat säätiön taloushallinnon prosesseista yhdessä toimitusjohtajan, talous- ja hallintopäällikön ja talous- ja henkilöstöhallinnon palveluntuottajan kanssa. Tehtäviisi kuuluu mm.:
– Talousarvion ja käyttösuunnitelman valmistelu ja laadinta
– Tilinpäätöksen valmistelu sekä toimintakertomuksen valmistelun tuki säätiön hallitusta ja johtoryhmää varten
– Talouden seurantaraporttien ja -ennusteiden koordinointi
– Ulkopuolisella rahoituksella toteutettavien hankkeiden taloushallinto
– Valtionavustusten taloushallinto
– Kansainvälisten yhteistyöhankkeiden taloushallinto
– Palkanlaskentaan liittyvä yhteistyö talous- ja henkilöstöhallinnon palveluntuottajan kanssa.

Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto ja vahva käytännössä osoitettu taloushallinnon kokonaisprosessien sekä sen rajapintojen osaaminen. Hallitset talousarvio- ja talouden ohjausprosessit sekä peruskirjanpidon ja hankkeiden taloushallinnon. Sinulla on myös kokemusta kansainvälisestä rahaliikenteestä. Käytät tarvittavia taloushallinnon tietojärjestelmiä sujuvasti ja sinulla on itsenäinen, kehittävä ja ratkaisukeskeinen työote. Omaat hyvät vuorovaikutustaidot suomeksi ja englanniksi laajan kansallisen ja kansainvälisen kumppani- ja sidosryhmäverkoston kanssa.

Oulun kulttuurisäätiö tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden kehittää Oulua kulttuurikaupunkina!

Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä. Hakemukset on toimitettava 23.11.2021 klo 15.00 mennessä. Hakijatiedot eivät ole julkisia.

Työ alkaa:                                      Sopimuksen mukaan – 31.3.2027 saakka
Palkkaus:                                       AVAINTES:n mukaan, peruspalkka 3200 €/kk
Työavain:                                       393354

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter