fbpx

Puhtaasta luonnosta konstailematonta lähiruokaa

18.3.2022 | Rohkeasti Reunalla, UUTISET

Talvinen laavu-maisema

Laavulla Kaukua valmistaa lähialueella tuotetuista sekä itse valmistamistaan raaka-aineista puhdasta ja konstailematonta lähiruokaa. Kuva: Päivi Kaukua

Iissä, Illinsaaressa sijaitsevan Saarennon yli 100-vuotiaassa pihapiirissä Päivi Kaukuan Yrttiaitta tekee lähialueen raaka-aineista omia tuotteitaan sekä järjestää laavuruokailuja. Arctic Food Labiin liittynyt Yrttiaitta tekee omat tuotteensa itse ja raaka-aineet yrittäjä hakee lähiluonnosta. Laavuruokailu on saanut myös Arctic Food Lab- leiman, sillä kaikki menussa käytettävät raaka-aineet ovat lähialueelta. Yrittäjä kertoo lähiruoan ja luonnon merkitsevän hänelle todella paljon.

–Moni raaka-aine löytyy pihapiiristä ja laavuruokailuun kuuluvat raaka-aineet tulevat nekin tuoreina lähialueelta. Iissä saa helposti tuoretta kalaa ja luomulihaa paikallisilta tuottajilta. Laavulla tarjottavia menua on erilaisia, joista valita itselleen mieluinen.

Saarentoon Kaukua muutti seitsemän vuotta sitten. Miljöön ympäristöstä löydetystä tavarasta syntyi laavu, missä yrittäjä huomasi viettävänsä paljon aikaa.

–Ajattelin, kun mekin laavuilla viihdyimme niin hyvin, että muutkin voisivat pitää siitä. Ja siitä syntyi idea laavuruokailuun.

Ruoan puhtaus on se juttu

Villiyrtteihin ja luonnon puhtaisiin raaka-aineisiin kiinnostus heräsi yrittäjän opiskellessa puutarhuriksi. Opintoihin kuului opus, missä kerrottiin torjunta-aineista ja niiden käytöstä. Kaukua kertoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon ruoan mukana syömme paljon siihen kuulumattomia lisäaineita.

–Mitä vähemmän ruoassa on myrkkyjä tai sitä on manipuloitu, sitä parempi. Ja onhan se ekologisempaa myös ilmaston kannalta, mitä lähempää ruoka tulee.

Villiyrttejä ja luonnonmarjoja

Puolukka-kuusenkerkkähilloon, mustikka-horsmahilloon, kuusenkerkkäjuomaan sekä puolukka-kuusenkerkkäglögiin raaka-aineet löytyvät omasta pihapiiristä ja lähiluonnosta. Kaukua kertookin, että autoa hän tarvitsee todella harvoin raaka-aineiden hakuun. Jos tuotteet loppuvat talvisin, marjat ostetaan Oulun lähialueelta.

–Kun aloin kehitellä tuotteita, niin ajatuksena oli yhdistää lähiluonnosta saatavia raaka-aineita uudella tavalla. On hyvä tietää, mistä ruoka tulee ja minulle on tärkeää, että osaan kertoa asiakkaille heille tarjoamani ruoan alkuperän.

Laavulla tarjottava kuusenkerkkäjuoma on monelle uusi makuelämys, mutta yrittäjä kertoo monen asiakkaan lähtevät Saarennosta oman kuusenkerkkäpullon kanssa. Tuotteitaan Kaukua myy pihapiirissä olevasta porstua- tai aittamyymälästä sekä yrityksellä on verkkokauppa.

Näkyvyyttä oman alueen tuottajille ja tuotteille

Yrittäjä toivoo, että Arctic Food Lab herättäisi alueen asukkaita huomaamaan mitä kaikkea alueella on tarjota. Hän sanoo, että toivoisi näkyvyyttä Arctic Food Labin kautta koko Oulu2026-alueen tuottajille ja erilaisille tuotteille.

–Erilaiset ruokatapahtumat on myös hyvä tapa tuoda alueen loistavia tuotteita esiin ja maistatukseen kuluttajille.

 


Arctic Food Lab kokoaa yhteen Oulun seudun gastronomian ja ruokakulttuurin toimijoita, juhlistaa pohjoista ruokaa ja gastronomiaa. Ruoka ei ole vain ravintoa, sen avulla tuotetaan elämyksiä ja osoitetaan vieraanvaraisuutta. Arctic Food Lab luo mielikuvia puhtaasta arktisesta luonnosta ja siellä kasvaneista raaka-aineista, jotka jalostetaan paikallisella osaamisella korkeatasoisiksi tuotteiksi ja palveluiksi. Lähiruoka tukee kestävää kehitystä ja ilmastotavoitteiden toteutumista.

 

Kiinnostuitko,Arctic food lab logo
ota yhteyttä:

Yritysyhteistyö:
Heli Metsäpelto, heli.metsapelto@oulu2026.eu

Ohjelma:
Asta Salomaa, asta.salomaa@oulu2026.eu
Artic Food Lab -ohjelman tuottaja

Piia Rantala-Korhonen, piia.rantala-korhonen@oulu2026.fi
Oulu2026-johtaja

 

 

 

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter