fbpx

JulianTämän viikon Oulu2026-kulttuuripersoonamme on Julian Owusu. Hän on tanssija, tanssinopettaja, läänintaitelija, monikielinen, isoveli, sille päälle sattuessa runoilija ja koulutukseltaan fysioterapeutti.

“Alan jo olla iso, mutta vielä isompana minusta tulee varmaan vielä jotain aivan muuta kuin mitä olen nyt.”

Miltä elämäsi näyttää ja tuntuu nyt, tämän poikkeuksellisen tilanteen keskellä? 

“On melkein pelottavaa sanoa se ääneen, kun elämme kaoottisinta kokemaani aikaa, että kaikesta huolimatta voin henkilökohtaisesti oikeastaan aika hyvin. Olisi valehtelua väittää, että se olisi yksinomaan omaa saavutusta tai, että olisin jotenkin vain tsempannut paremmin kuin muut. Minulla on rakkaita ihmisiä lähellä, pääsy harrastuksiini (enimmäkseen) ja turvallinen mieli työtilanteeni suhteen ainakin hetken vielä. Siitä olen suunnattoman kiitollinen.

Samaan aikaan maailma muistuttaa minua päivittäin siitä, kuinka kohtelemme maapalloa ja mitä siitä seuraa, kuinka mustat ja ruskeat ihmiset ympäri maailmaa kokevat väkivaltaa päivittäin, kuinka demokraattinen järjestelmämme ei ole itsestäänselvyys, ja kuinka minulle rakkaat ihmiset joutuvat miettimään, miten aikovat ruokkia perheitään poikkeusolojen jatkuessa. En toki ole immuuni maailmalle, jossa elän ja se ehkä kuvastaa tätä aikaa parhaiten: monta – jopa ristiriitaista – asiaa ja tunnetta tapahtuvat samaan aikaan. Suurien ajatusten ja tunteiden rinnalla on myös ollut kaunis syksy, pyykkien pesua, verkkopalavereita, tanssia, arkiruokaa, gourmetruokaa ja monta kuppia teetä.”

Miltä Oulu näyttää sinun silmin juuri nyt? 

“Oulu näyttää minulle eri päivinä täysin eri puolia itsestään. Juuri nyt se näyttäytyy hautovalta. Moni asia ovat jäissä poikkeusolojen aikana, mutta samaan aikaan perustuksia monelle uudelle on rakenteilla. Globaalista kriisistä huolimatta ajattelen optimistina, että pitkässä juoksussa tulemme näkemään paljon upeitakin asioita syntyvän. Onhan Oulu innovaatioiden kaupunki. Ei siksi, että olisimme jotenkin muita fiksumpia vaan siksi, koska meillä on ollut sille ehkä kovempi tarve. Tarve on tällä hetkellä suuri ja niin tuntuu olevan myös kulttuurialan reaktio siihen.”

Oulu hakee kulttuuripääkaupungiksi, miksi juuri meidän alueemme on paras kulttuuripääkaupungiksi?

“Kulttuuri ei mielestäni ainoastaan käsitä taide- ja tapahtumakenttää. Kulttuuri on pohjimmiltaan se, mitä ihmiset luovat pelkästään jo olemalla ja elämällä yhdessä. Muutin Ouluun vuonna 2006 opiskelemaan ja suurin syy miksi olen tänne jäänyt asumaan on se yhteisö, joka toivotti minut tervetulleeksi. Vireä kaupunkikulttuuri luo tilaa asukkaille olla osa kaupunkia. Olen jatkuvasti ymmälläni siitä, kuinka paljon kulttuurikenttä tekee osin hyvin minimalistisilla resursseilla. Vapaalla kentällä tapahtuu aivan huikeita asioita rajoittavista rakenteista ja olosuhteista huolimatta. Minua kiinnostaa kaikesta eniten kulttuuripääkaupunkihankkeessa, mitä kaikkia toimia tullaan näkemään ennen 2026 ja mitä kaikkea sen jälkeenkin. Näen, että kulttuuripääkaupunki on ideana jo herättänyt oululaisia näkemään kulttuuria oman elämän osana eikä ainoastaan jonkun etäisen tahon tuottamana asiana. Oulun kaupunkikulttuuri on sitä mitä oululaiset yhdessä siitä tekevät, ja tästä näemme varmasti kattavan otannan vuonna 2026. ”

Lähetä tsempit vuoden 2026 Oululle, kun olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki

“Kulttuuripääkaupunki Oulu on kaikkien asukkaidensa näköinen, ja se vasta upeaa onkin! Onnea!”

Kuva:
Tanssija Julian Owusu, kuvattu Oulussa. Kuva: Janne-Pekka Manninen