fbpx

Viikon kulttuuripersoona-sarjamme ei vieläkään palaudu tuttuun muottiinsa, sillä tälläkin viikolla yhden persoonan sijaan mukana on kokonainen bändi, Uusi Rakkaus!

Uusi Rakkaus on kuusihenkinen rockyhtye, jonka muodostavat Niko Laamanen, Juha Pääkkö, Aleksi Kauhanen, Juuso Kumpulainen, Lasse Jauhola ja Lasse Rasinkangas. Oululainen bändi julkaisi juuri mm. Zen Cafen taustalta tutun Mara Salmisen luotsaamana tuotetun “Hullunkiilto”-debyyttisinkkunsa, ja uusien biisien äänitystä on tiedossa jälleen kesäkuussa. Kuusikko odottaa kesää ja tulevia keikkojaan innolla – ja onpa koko köörin talviturkitkin jo heitetty, tietenkin Tuiran saunalautalla!

Uusi Rakkaus, miltä elämä näyttää ja tuntuu nyt, tämän poikkeuksellisen tilanteen keskellä?
“Elämä näyttää kesää ja maailman avautumista kohti valoisalta. Keikkoja on sovittu, livesettiä treenataan jo ja uusia biisejä äänitellään kesäkuussa lisää.”

Miltä Oulu näyttää teidän silmin katsottuna juuri nyt?
“Oulu näyttää etenkin kulttuurin kannalta todella virkeältä. Viimeinen vuosi on antanut paljon aikaa taiteen tekemiselle ja uusia bändejä/julkaisuja putkahtelee esiin viikoittain. Oulussa on huikea osaamisen taso ja paljon tekijöitä. On mahtavaa olla osa tätä porukkaa.”

Oulu, yhteistyössä 32 kunnan kanssa, hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Miksi juuri pohjoinen Suomi olisi sopiva valinta voittajaksi?
“Pohjoisesta Suomesta on tullut aina paljon kulttuuria. Syrjäisemmän sijainnin vuoksi kulttuuri on uniikkia ja asiat kehittyvät tiiviissä suhteissa toisiinsa. Oulu tuo kulttuuria esille laaja-alaisesti ja tekijöitä esille nostaen. Oululaisessa kulttuurissa näkyy samalla korkea ammatillinen taso, mutta myös pohjoista leimaava rentous suhtautua tekemiseen. Ouluun tullaan asumaan pienemmiltä paikkakunnilta, joten tätä voidaan pitää kulttuurien kohtauspaikkana.”

Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee teille?
“Kulttuuri-ilmastonmuutos tarkoittaa meidän kohdallamme rockyhtyeiden ja bändimusiikin paluuta ilman että se olisi hävinnyt maailmasta mihinkään! Tähän maailman aikaan puhutaan paljon kulttuurin unohduksesta, mutta poikkeusajat ovat aina ruokkineet juuri tätä puolta ihmisissä eniten. Odotamme siis innolla, mitä kaikkea pandemian jälkeinen aika synnyttääkään.”

Lähettäkää tsempit vuoden 2026 Oululle, kun olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki!
“Terveisiä ja paljon rakkautta koko orkesterilta. Me ollaan rock ja halutaan olla sitä teidän kanssa yhdessä!”

Kuva: Raisa Koskela