fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Hanna Uusitalo

17.3.2021 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

Viikon kulttuuripersoonamme, oululaisen urheiluseura Oulun Pyrinnön toiminnanjohtaja Hanna Uusitalo fiilistelee tällä hetkellä erityisesti Suomen hienoa yleisurheilumenestystä ja sitä, miten urheiluseuran jäsenenä voi vaikeinakin aikoina kokea toivoa ja turvaa yhdessä muiden kanssa.

Hanna, Miltä elämä näyttää ja tuntuu nyt, tämän poikkeuksellisen tilanteen keskellä?

“Suomen hieno yleisurheilumenestys tuntuu upealta koko urheiluyhteisössä, näitä tarvitaan! Elämä viimeisen vuoden aikana on ollut työntäyteistä ja kieltämättä välillä turhauttavaakin, mutta samalla rauhoittumista ja palaamista perusasioiden äärelle.

Urheiluseura on turvallinen paikka myös poikkeuksellisessa tilanteessa. Siellä on aina toivoa, elämäniloa ja ihmisiä, jotka haluavat tavoitella unelmiaan yhdessä.”

Miltä Oulu näyttää sinun silmin juuri nyt?

“Oulu on innostunut.”

Oulu, yhteistyössä 32 kunnan kanssa, hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Miksi juuri pohjoinen Suomi olisi sopiva valinta voittajaksi?

“Meillä pohjoisessa uskotaan omaan tekemiseen. Tehdään pieniä asioita, joista nautitaan ja ne ovat luonnollinen osa elämää. Ne ansaitsevat tulla kuuluiksi ja nähdyiksi ja kasvavan kulttuuripääkaupungissa isoiksi ja kansainvälisesti tunnetuiksi.”

Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?

“Kulttuuri-ilmastonmuutos on ehdottoman hyvä teema tähän aikaan. Urheilu on kulttuuria, se on elämäntapa ja intohimo, hurmosta kaikilla aisteilla. Tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia, yhdessä tekemistä. Kulttuuri-ilmastonmuutos on elämän ja tarinan kerrontaa yllättävissäkin ympäristöissä.

Kulttuuri-ilmastonmuutos heittää meille myös urheiluseurana inspiroivan haasteen innovoida urheilukilpailuista tapahtumia, joissa kilpailutapahtumien ympärille voidaan rakentaa monikanavaisia elämyksiä esimerkiksi ruokakulttuurin, taiteen ja teknologian avulla.

Kulttuuri-ilmastonmuutos on minulle elämäntapa, jossa korostuu vastuu katsoa avarakatseisesti, toimia vastuullisesti ja pitää huolta. Jokaisen lapsen tulisi saada kasvaa harrastamisen kulttuuriin.”

Lähetä tsempit vuoden 2026 Oululle, kun olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki.

“Nythän nää vasta innostuitkin!”

 

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles