fbpx

Viikon kulttuuripersoonamme on brittiläisen Invisible Dustin perustaja ja taiteellinen johtaja, Alice Sharp. Järjestö tutkii ilmastokriisiä ja ympäristöasioita taiteen kautta yhteistyössä artistien ja tutkijoiden kanssa. Vastauksena koronaviruspandemiaan ja ilmastonmuutokseen hän kehitti kansainvälisen verkko-ohjelman Invisible Dustille nimeltä Forecast, joka tuo henkilöitä eri taustoista keskustelemaan yhdessä meidän epävarmasta tulevaisuudestamme. Alice uskoo, että artistit antavat ihmisille luotettavan lähtöpisteen henkilökohtaisen näkökulman rakentamiseksi ilmastonmuutoksesta.

 

Oulu, yhdessä 32:n muun pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki! Miltä nyt tuntuu, Alice?

Olen todella innoissani mahdollisuudesta työskennellä Oulun tiimin ja Oulun alueen asukkaiden kanssa ympäristöasioita korostavan teeman parissa kulttuurin kautta. Tämä on hyvin lähellä Invisible Dustin missiota toimia artistien ja tutkijoiden välissä ilmastoasioissa. Invisible Dustin perustamisen jälkeen asiat ovat kuitenkin edenneet ja ilmastokriisin käsittelyn tärkeys on kasvanut.

Odotan innolla, että voin tuoda Ouluun laajan puhujakokemukseni taiteen ja tieteen tärkeydestä kestävän tulevaisuuden kannalta ja tutustua artistien kanssa paikallisiin ja eurooppalaisiin perspektiiveihin ja ideoihin. Viimeaikaisiin puhujakokemuksiini kuuluvat muun muassa Davos 2020, Future Earthin (UN perustama verkosto kestävää kehitystä tutkivien tukemiseksi) Brisbanessa järjestetty monitieteellinen konferenssi SRI2021 ja New York Insider Magazine, joka pyysi minua puhumaan heidän kestävän kehityksen verkkotapahtumassa 85 000 osallistujalle!

COVID-19 on lisännyt ymmärrystä siitä, mitä olen miettinyt jo aiemmin liittyen ilmastonmuutoksen haasteisiin. Olemme kaikki yhteydessä toisiimme kansainvälisellä tasolla. Tarvitaan universaali kieli, jotta voimme ymmärtää ja päättää, mitä haluamme tehdä ilmastonmuutokselle sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Koen taiteen universaalina kielenä. Esimerkiksi taideteos kuten veistos voidaan ymmärtää riippumatta missä olet, mitä kieltä puhut tai tavoistasi.

 

Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?

Koronaviruspandemian seurauksesta maailma on muuttunut siitä, kun aloin kehittelemään ideoita veistosprojektia varten käsitelläkseni kulttuuri-ilmastonmuutosta teemana. Ilmastonmuutoksen käsittely kulttuurin kautta on nyt etualalla.

Minusta artistit auttavat meitä ymmärtämään jonkin oikean arvon, koska he linkittävät asiat johonkin henkilökohtaiseen. Otetaan esimerkkinä tapaus, jossa haluat ihmisten ymmärtävän vedenlaadun tärkeyden. Tutkijat antaisivat meille dataa vedensaastuneisuudesta, ekonomit kertoisivat kuinka paljon maksaisi puhdistaa joki, mutta artisti voisi luoda hurmaavan videon, jossa näytettäisiin muun muassa onkijoita nauttimassa kalastamisesta tai perheitä piknikillä joenvarressa. Video auttaisi meitä yhdistämään vedenlaadun johonkin henkilökohtaiseen. Uskon, että ihmiset tekevät myönteisiä ja kestäviä muutoksia, kun he menevät sydän edellä ja tuntevat asian henkilökohtaiseksi. COVID-19:n aiheuttama tilanne on elintärkeä mahdollisuus ihmiselle kuten minä, jotka työskentelevät artistien kanssa varmistaakseen heille mahdollisuuksia työskennellä yhteisöjen kanssa sekä kansainvälisissä projekteissa. Näin he pääsevät lisäämään tietoisuutta siitä, miten meidän oma käyttäytymisemme vaikuttaa muihin. Kulttuuri-ilmastonmuutos on tie eteenpäin!

 

Euroopan kulttuuripääkaupunki korostaa Oulu2026-alueen ja muun Euroopan välisen yhteistyön tärkeyttä. Mitä voimme oppia toisiltamme?

Oulu on voittanut ja olen iloinen siitä. Minusta on elintärkeää kertoa tarina siitä, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa alueen subarktiseen ilmastoon. Ei ole olemassa tarpeeksi tietoa tai medianäkyvyyttä Euroopan laajuisesti siitä, kuinka se vaikuttaa kylmempiin alueisiin. Toivon, että projektini Climate Clock ja muut Oulu2026 projektit lisäävät tietoisuutta paikallisen tilanteesta, jotta saamme laajemman kuvan ilmastonmuutoksesta koko Euroopan alueella.

Koronaviruspandemia kuten ilmastokriisi on vahvistanut minulle sitä, että meidän täytyy työskennellä yhdessä positiivisen tulevaisuuden takaamiseksi. Kansainvälisissä haasteissa yhteistyö, ideoiden jakaminen ja toisilta oppiminen ovat elintärkeää. Useimmat ilmastonmuutoksen seurauksista eivät ole ratkaistavissa yhdessä maassa. Käytetään esimerkkinä muovisaasteita meressä tai uhanalaisten lintulajien suojeleminen. Saasteet liikkuvat yhdestä osasta merta toiseen ja linnut lentävät eri maihin. On tehokkaampaa tehdä yhteistyötä eri Euroopan osien kanssa, jotta voimme keksiä ratkaisuja tämän tyyppisiin ongelmiin. Euroopan laajuinen yhteistyö on iso vahvuus ilmastonmuutosprojektissa, koska ilmasto ja koronavirus vaikuttavat kaikkiin kaikkialla. Haluan inspiroida ihmisiä ympäri kuntia tulemaan yhteen ja tukemaan toisiaan paikallisesti ja kansainvälisesti.

 

Miltä Oulussa näyttää ja tuntuu vuonna 2026?

Oulu tulee olemaan energisoiva, jännittävä, tunnelmallinen, luova, ajatuksia herättävä ja positiivisen ympäristöviestin lähettävä.

Tuodaan paikalliset ja kansainväliset artistit yhteen virittämään ja luomaan uutta taidetta sekä nostamaan asioita esille Oulun historiasta, kulttuurista, taiteesta, tieteestä ja teknologiasta. Otetaan mukaan yhteisöt ja heidän oma luovuutensa, luodaan kytköksiä ilmastonmuutokseen kaikkien kuntien kanssa ja houkutellaan vierailijoita ympäri maailman. Oppeja jätetään jokaisesta projektista hyödyntämään Oulun taistelua ilmastonmuutosta vastaan.

 

Lähetä terveisesi Ouluun, joka nyt jatkaa matkaansa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.

Hyvin tehty Oulu2026-tiimi! Odotan innolla yhteistyötä, jonka kautta luomme jotain mahtavaa!