fbpx
Tytti Määttä

Kuhmon kattava kulttuuritarjonta tarjoaa Määtälle paljon sielunruokaa vapaa-ajalla.

Tytti Määttä on valtiotieteiden maisteri ja Kuhmon kaupunginjohtaja. Määttä opiskeli Turun yliopistossa valtio-oppia, poliittista historiaa ja taloustiedettä. Lisäksi hän on opiskellut ympäristötiedettä ja johtamista. Hän on toiminut myös Vaalan kunnanjohtajana ja Kuntaliiton erityisasiantuntijana. Määttä palkittiin vuoden 2019 maaseutukasvona ja samana vuonna Kajaanin Nuorkauppakamari valitsi hänet Kainuun vuoden vireimmäksi virkamieheksi. Määttä toimii myös Metsähallituksen alueellisen neuvottelukunnan puheenjohtajana Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. 

Onko Oulu sinulle tuttu kaupunki?

”Olen kotoisin Oulujokivarresta Utajärven rajalta, Vaalan puolelta, eli Oulu on hyvinkin tuttu kaupunki. Moni lähipiiristäni asuu Vaala-Oulu akselilla, joten Oulun suunnalla tulee vierailtua usein. Muistan edelleen, kuinka iso asia Oululle oli Kärppien nousu divarista liigaan. Turussa opiskellessa istuin TPS-paitojen keskellä Kärppäpaita päällä, ja ehkä hieman provokatiivisesti kuljin Kärppäcollege päällä kampuksellakin.” 

 

Millainen kuva sinulla on Oulusta?

”Pidän Oulun mainetta hyvänä, innovatiivisena ja kekseliäänä. Se, että Oululla ei ole pitkää historian painolastia harteillaan, on Oulun vahvuus, joka näkyy kaupungin jatkuvana kehittämisenä ja uudistumisena.Oulussa luodaan alasta riippumatta kaikille yhtäläiset mahdollisuudet pärjätä elämässä. Oululla on mahdollisuus olla koko Pohjois-Suomen pääkaupunki.” 

 

Millaisilla ajatuksilla lähdet mukaan säätiön hallitukseen?

”Tämä on todella kiinnostavaa ja olen erittäin otettu siitä, että minua pyydettiin mukaan. Näen hyvänä, että minulla on tuntemusta laajasti Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eri kuntien vahvuuksista. Uskon, että Kuhmon kaupungin vahva kulttuuritausta vaikutti siihen, että minua pyydettiin mukaan. Töitä on varmasti etenkin alussa, mutta olen valmiina. On tärkeää, että säätiön toiminta on läpinäkyvää ja nykyaikaista.” 

 

Millainen merkitys Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelillä mielestäsi on Oululle ja Oulu2026-alueelle?

”Merkitys koko alueelle on merkittävä ja siitä pitäisi yrittää ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti niin kotimaassa kuin myös kansainvälisestikin. Haasteina näen sen, miten jatkumosta ja kehityksestä pidetään kiinni jatkossakin. Uuden yleisön saavuttaminen kotimaassa on tärkeää, ja toivon, että hankkeen aikana tehtäisiin näkyväksi kunnissa jo pitkään tehtyä kulttuurityötä. Kansainvälisten verkostojen vierailuryhmät tulisi kytkeä kulttuuripääkaupunkiin ja käyttää hyväksi muun muassa ystävyys -ja kirjallisuuskaupunki yhteyksiä. Meidän täytyy olla innostuneita ja kulttuurin avulla on mahdollisuus poistaa näkökannattomuutta.”  

Mitä juuri sinä tuot säätiöön?

”Laaja kuntakentän tuntemus ja halu luoda vakiintunutta toimintaa ovat vahvuuksiani. Kulttuurin näkeminen niin hyvinvoinnin luojana kuin teollisuutena on tullut tutuksi nykyisessä virassani. Pidän julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä kulttuurin sarallakin merkittävänä. Painotan yhteiskuntavastuuta ja toivon, että yrityksen lähtisivät mukaan esimerkiksi hankkimaan heille sopivaa taidetta. Paljon sosiaalisessa mediassa läsnä olevana hallitsen kirjoittamisen ja viestinnän taidot ja aion jatkaa kulttuurin esille tuomista omissa kanavissani.” 

Miten vietät vapaa-aikaasi?

”Liikun aktiivisesti ja luonto on lähellä sydäntäni kaikessa sen moninaisuudessaan. Luonnossa liikkuminen, marjastaminen ja metsästäminen on koko perheelle mieluista. Kuhmon kattava kulttuuritarjonta tarjoaa paljon sielunruokaa vapaa-ajalla ja aloitin äskettäin Urho Kähkösen vetämän taidemaalauskurssin.”