fbpx

Nyt on syytä juhlaan! Oulu kutsuu kesäiselle piknikille 8. elokuuta

17.6.2021 | UUTISET

Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -voittoa juhlitaan Oulussa pääsymaksuttomalla koko kansan kesäjuhlalla elokuussa.

Oulun kaupunki ja Varjo kutsuvat oululaiset Kuusisaareen Varjo Piknikille sunnuntaina 8.8.2021. Tapahtuma juhlistaa Oulun nimeämistä vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi sekä oululaislähtöisen Blind Channel -yhtyeen menestystä Euroviisuissa. Koko päivän tapahtuman ohjelmisto koostuu tietysti oululaisesta musiikista.

Tapahtuma on ikärajaton ja osallistuminen on pääsymaksutonta koko päivän. Tapahtuma-alueelle otetaan yhtäaikaisesti 10 000 henkilöä kerrallaan, jotta kaikilla on mahdollisuus juhlia turvallisesti.

Aamupäivän ajan tarjolla on musiikkia koko perheelle – kantaahan Oulu tänä vuonna Lastenmusiikkipääkaupungin titteliä ja lastenkulttuuri on keskeisessä roolissa Oulu2026, Euroopan kulttuuripääkaupungin, ohjelmassa. Lavalla nähdään Talent Suomi -ohjelmassa yleisön hurmannut oululainen perinnemuusikko Julius Rantala sekä suositut lastenmusiikkiyhtyeet Liikkuva Laulureppu, Soiva Siili ja Pentti Punkin Syntymäpäivät. Lisäksi yhtyeet jalkautuvat kentälle perheiden luo lähimusisoimaan ja esittelemään soittimiaan.

Myöhemmin ohjelma jatkuu aikuisempaan makuun, kun Varjon lavat ottavat haltuun Santana -coverbändi Mustana, indie folk -duo Lanai ja rap-artisti Jokrates. Illan päättää komeasti Blind Channel, joka menestyi Euroviisuissa Dark Side -kappaleellaan saatuaan valtavasti yleisöääniä ympäri maailmaa.

Musiikilliset ohjelmakokonaisuudet jakaa iltapäivällä Kalevan tuottama Varjon alla -keskustelupaneeli, jonka aiheena on oululainen kaupunkikulttuuri. Varjo Piknikillä pääsee nauttimaan myös taiteesta, kuten Oulun Katutaide ry:n maalauksista, sekä Varjo-festivaalin pop up -ravintoloista.

Tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin tapahtuman sivuilla www.varjofestivaali.fi/varjopiknik

 

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles