fbpx

Oulu voitti Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin vuodelle 2026 kesäkuun alussa. Kuva: Harri Tarvainen

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore seuraa ja arvioi kulttuuripääkaupunkivuoden toteutusta vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi valitussa Oulussa ja sen 32 kumppanikunnassa. Vuoden 2022 alussa käynnistyvä arviointihanke on jatkoa kulttuuripääkaupunkihanketta hakuvaiheessa tukeneelle tutkimustyölle.

Cupore solmi vuonna 2018 Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen seurantaa ja arviointityötä koskevan yhteistyösopimuksen Oulun kaupungin kanssa.

“Keskityimme aluksi kulttuuripääkaupunkihankkeen lähtökohtiin ja tavoitteisiin. Oulu 2026-hakuprosessia tuettiin kehittävän arvioinnin menetelmin”, Cuporen johtaja Marjo Mäenpää kuvailee.

Oulun ja sen 32 pohjoissuomalaisen kumppanikunnan tultua valituiksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, hankkeessa käynnistyy uusi vaihe. Ensi vuoden alusta lähtien Cuporen tutkimusryhmä valmistautuu seuraamaan ja arvioimaan kulttuuripääkaupunkivuotta, siihen liittyvien toimien vaikutuksia sekä pidempiaikaista vaikuttavuutta Oulun kaupungin strategisessa kehittämistyössä.

Arviointia tehdään yhtäältä Euroopan unionin määrittämien suuntaviivojen mukaisesti ja toisaalta Oulu2026 -hankkeen kulttuuripääkaupunkitoiminnalleen asettamat tavoitteet huomioon ottaen.

Euroopan kulttuuripääkaupunki on pitkäikäisin ja merkittävin Euroopan unionin kulttuuripoliittisen vaikuttamisen muoto. Kulttuuripääkaupunkitoiminnan tavoitteena on ollut vuodesta 1985 lähtien vahvistaa kaupunkien kulttuuritarjonnan valikoimaa, monimuotoisuutta ja eurooppalaista ulottuvuutta.

“Kulttuuripääkaupunkivuodessa on kyse kulttuurisesta kaupunkikehittämisestä. Se on kaupunkipolitiikkaa, jossa taide ja kulttuuri nähdään kaupunkikehityksen keskeisenä muutosvoimana”, Cuporen tutkimushankkeen vastuullinen tutkija Mervi Luonila toteaa.

“Kulttuurinen kaupunkikehittäminen laajentaa taiteen ja kulttuurin tehtäviä ja roolia perinteistä taidetoimintaa laajemmaksi kokonaisuudeksi, taiteen ja kulttuurin instituutioiden ulkopuolelle osaksi koko Oulun kaupungin toimintaa ja oululaisten arkea”, Luonila jatkaa.

Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden seuranta ja arviointi etenevät valmistautumisvaiheesta kulttuurikaupunkivuonna 2026 tapahtuvaan tiedonkeruuseen ja vuonna 2027 tehtävään analyysiin ja loppujulkaisuun. Tutkimuksessa hyödynnetään monialaisen tutkimusryhmän osaamisalueita sekä Cuporessa kertynyttä vankkaa ja laajaa tietopohjaa alueiden ja kuntien kulttuuripolitiikasta. Tutkimusryhmän vastuullinen tutkija on erikoistutkija Mervi Luonila (MuT).

Lisätietoa: 

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore, erikoistutkija Mervi Luonila, mervi.luonila@cupore.fi

Tutkimushankkeen esittely Cuporen verkkosivuilla:

https://www.cupore.fi/fi/tutkimus/tutkimushankkeet/oulu2026

Oulu2026-verkkosivusto https://www.oulu2026.eu/ ja Oulu2026-hakukirja https://www.oulu2026.eu/hakukirja/

Opetus- ja kulttuuriministeriön uutinen ”Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026”: https://minedu.fi/kulttuuripaakaupunki2026