fbpx
Risto Ruohonen

Vapaa-aikansa Ruohonen viettää taiteen ja kulttuurin parissa tai nauttien luonnosta. Aikaa kuluu sieni- ja marjaretkillä ja rauhallisilla venevaelluksilla.

Oulun kulttuurisäätiön puheenjohtajaksi on nimetty Risto Ruohonen, valtiotieteiden maisteri, joka työskenteli Kansallisgallerian pääjohtajana viime elokuuhun saakka.

Oulun Ruohonen näkee vilkkaana yliopistokaupunkina, jossa tehdään aktiivista kaupunkikehittämistä. Hän on vieraillut kaupungissa töitten ja harrastusten parissa mutta sanoo liioittelevansa, jos väittäisi olevansa täysin tuttu kaupungin kanssa. Puheenjohtajuutensa hän aloittaa positiivisen uteliaalla mielellä. 

”Tämä on hieno mahdollisuus, jonka koen myös oppimisprosessina itselleni.”   

Oulun kulttuurisäätiö vastaa Euroopan kulttuuripääkaupungin toiminnasta. Ruohonen korostaa, että tittelin voittamisessa on yhtä juhlavuotta laajempia mahdollisuuksia. Turun ja Helsingin kulttuuripääkaupunkivuodet jättivät pysyviä muutoksia ja arvoja, jotka elävät edelleen.  

”Kulttuuripääkaupunki on iso kehittymisen mahdollisuus kaupungille, kaupunkilaisille ja eri alojen toimijoille. Se antaa mahdollisuuden tehdä asioita isosti ja antaa luvan tehdä eri tavoin – se vaatii myös rohkeutta.”  

Euroopan kulttuuripääkaupungin toiminta ylettyy nimensä mukaisesti laajasti Eurooppaan. Euroopan valloittaminen ei ole helppoa, mutta Ruohonen uskoo pohjoisen aidot ominaisuudet sekä kulttuuri ja luonto yhdistettynä teknologiaan herättävän mielenkiinnon.  

”Kiinnostus herätetään paikallisten juurien voimalla. Kun Oulu2026-aluetta katsotaan idästä länteen, mielenkiintoisten asioiden kirjo on laaja luonnosta teknologiaan. Taiteen ja kulttuurin vahvuus on paikallisuudessa ja alueen omalaatuisuudessa.” 

Oulu2026 pääteema kulttuuri-ilmastonmuutos saa Ruohoselta kiitosta. 

”Teema on oivaltava ja se antaa mahdollisuuksia tarkkailla kokonaisuutta globaalin ilmastonmuutoksen näkökulmasta sekä jokaisen omasta, henkilökohtaisesta näkökulmasta – millainen on oma muutos. Kaikki tähtäävät hyvään elämään.”  

Risto Ruohonen (s. 1956) on valtiotieteiden maisteri, joka työskenteli vuodesta 2006 Valtion taidemuseon (vuoden 2014 alusta Kansallisgalleria) pääjohtajana syksyyn asti.  Ruohonen on toiminut myös teatterijohtajana ja hallintojohtajana Helsingin ja Lahden kaupunginteattereissa sekä valtion kulttuurihallinnon tehtävissä muun muassa Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana. Hänellä on ollut useita kansainvälisiä luottamustehtäviä.

Kuva: kansallisgalleria / Hannu Pakarinen