Oululaiset kirjailijat tekivät Twiitti-taideteoksen vuosina 2019-2020

Oululaiset kirjailijat osallistuivat taiteellaan Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeeseen ja julkaisivat aikavälillä 1.2.2019-31.1.2020 toteutetun Twiitti-taideteoksen myötä twiittejä joka päivä! Taideteoksen muoto oli ainutlaatuinen eli yhtäaikaa häviävä ja säilyvä, kun kirjalliset ajatukset julkaistiin Twitter-viestien muodossa.

Mukana oli 20 kirjailijaa, joista jokainen teki vuoden aikana 26 twiittiä etukäteen sovittuna ajankohtana.  Yhteensä twiittejä valmistui siis 520 kappaletta. Twiittien aiheet mukailivat löyhästi Oulun kulttuuripääkaupunkihakemuksen teemoja. Twiitit on myös kerätty talteen mahdollista myöhempää teosta varten.

Voit käydä tutustumassa taideteokseen Oulu2026-hankkeen Twitter-tilillä! Tässä alla voit puolestaan tutustua kaikkiin Twiitti-taideteoksen tekemiseen osallistuneisiin kirjailijoihin.

Lauri Ahtinen

Lauri Ahtinen (s. 1983) on sarjakuvataiteilija, lastenkirjailija, kuosisuunnittelija, kuvataiteilija ja kuvittaja, joka on ollut perustamassa muun muassa Titta på Tuira -korttelijuhlia Tuiraan sekä taidegalleria Koomaa Heinäpäähän. Ahtisen kuvituksia voi löytää vaikkapa Bättre Folk -festivaaleilta ja Vimman vaatteista. Ahtisen sarjakuvaromaani Homepäiväkirja oli ehdolla Sarjakuva-Finlandian voittajaksi. Ahtinen kirjoittaa kesäiltaisin myös runoja ja lausuu niitä ääneen pyydettäessä.

Löydät Laurin myös Instagramista!

Essi Kummu

Essi Kummu on oululainen kirjailija, joka kirjoittaa viidettä romaaniaan ja haaveilee vapaapainin Suomenmestaruudesta. Hän harrastaa saunomista, pitkiä ja lyhyitä kävelylenkkejä ja kuljeskelua kansan parissa. Kummun ja kuvittaja Marika Maijalan lastenkirjatrilogia täydentyy toukokuussa 2019 Puhelias Elias ja kesähäät -teoksella. Kummu on monipuolinen kirjoittaja ja käsikirjoittaja, jonka tuotanto on kerännyt palkintoehdokkuuksia sekä Suomessa että ulkomailla. Tulevan romaanin elokuvaoikeudet on myyty Zodiak Finlandille.

Reija Glad

Reija Glad on kirjailija, jota kiinnostavat joutomaat, junat ja se miltä musiikki sattuu tuntumaan ja jonka mielestä Oulussa parasta ovat pyörätiet, vesi ja lisääntyvät graffitit.

Jenny Kangasvuo

FT Jenny Kangasvuo on kulttuuriantropologi ja kirjailija, jonka erityisalaa ovat seksuaalisuus ja ruumiillisuus niin tutkimuksessa kuin tarinoissa. Kangasvuon esikoisromaani Sudenveri (2012, Teos) uudisti ihmissusimyyttiä. Hänellä on myös mittava novellituotanto. Tuorein teos on tietokirja Kotvimisen vallankumous (Karisto, 2018), jonka hän kirjoitti yhteistyössä Jonna Pulkkisen ja Katri Rauanjoen kanssa. Vapaa-aikanaan hän larppaa, tekee perinnekäsitöitä ja elävöittää historiaa.

Lisätietoja löydät Jennyn omilta nettisivuilta!

Lauri Hirvonen

Lauri Hirvonen on oululainen lastenkirjailija-kuvittaja. Hän on julkaissut useita alle kouluikäisille suunnattuja kuvakirjoja ja yhden lastenromaanin. Hänen teoksiaan ovat muun muassa Hupsutupsu-kuvakirjat, Tuulentaittaja, Inka ja saunaflamingo sekä Pein ja Ryhvelin rakettiriita. Useat tarinoista rakentuvat lasten arjen ja tunnekokemusten ympärille. Hirvonen kuvittaa teoksensa itse ja nauttii, kun saa luomisprosessissa yhdistää tekstiä ja kuvaa.

Johanna Hulkko

Johanna Hulkko on Oulussa syntynyt kirjailija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Hän on julkaissut yhden kuvakirjan ja 12 romaania, muun muassa lasten seikkailusarjan Geoetsivät, jonka 10. osa ilmestyy vuonna 2019. Hulkko työskentelee tamperelaisen kolmivuotisen kirjoittajakoulun Viita-akatemian pääopettajana. Hän asuu Nokialla, mutta sanoo ajattelevansa Oulua päivittäin. Hän edustaa 20×26-teoksessa pois lähteneen näkökulmaa.

Antti Leikas

Antti Leikas (s. 1967) on oululainen kirjailija, viestintäammattilainen ja ison perheen isä. Hän on koulutukseltaan matemaatikko, joka on opiskellut myös kirjallisuutta, filosofiaa ja yritysjohtamista. Hän on toiminut esimiestehtävissä teknologiayrityksissä sekä muun muassa kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana. Leikkaan kirjalliseen tuotantoon kuuluvat kiitetty vesitrilogia Melominen-Huopaaminen-Soutaminen sekä maailman ensimmäinen tonttutrilleri Tonttu. Matka pimeyteen.

Lue lisää Antista täältä!

Löydät Antin myös Facebookista!

Lassi Kalleinen

Lassi Kalleinen on oululainen kirjailija ja lavarunoilija. ”Tämäkin kirja /voisi edelleen olla /mäntykangasta /ja siinä asua / tikka tai orava.”. Hänen ajatustensa ydintä ovat ”nävertäjät ja nilurit /uurrekätkökaarnurit /kirjanpainajat ja /kuusentähtikirjaajat”, ja kasvit hänen ammatillista toimialaansa. ”Kuusikymppisten loru ei luruttele” (Mediapinta 2017) on kotoperäistä humanismia, mutta ”Mökkiluonto tutuksi kännykällä” (Maahenki 2018) – edustaneeko posthumanismin transhumanistista haaraa?

Minna Mikkonen

Minna Mikkonen on esikoiskirjailija (Kivenkerääjät, Minerva 2015) ja sanataideohjaaja. Hän kirjoittaa parhaillaan toista romaaniaan sekä käsikirjoitusta monitaiteista esittävää teosta varten. Päivätyössään hän ohjaa nuoria aikuisia Kulttuuritalo Valveen ja BusinessOulun taideryhmissä. Mikkosen Oulu on meren vinkkaa, pyöräilyä naama jäässä, Sanginjoen ikikuusien varjoja ja lähiökerrostalojen kuumia selkiä.

Jarno Mällinen

Jarno Mällinen (s. 1965) on julkaissut kolme romaania: Kieroonkasvukertomus (Like, 2011), Hiekkaan piirretty hirviö (Like, 2014) ja Kotirintama (Like, 2017). Mällinen on oululaisen, vuonna 1986 perustetun Radiopuhelimet-yhtyeen säveltäjä, kitaristi ja toinen pääsanoittaja. Hänen tekstejään on kuultu myös Oulun kaupunginteatterin näytelmässä Rakkautta (2018). Kirjailijan ja muusikon toimien ohessa hän työskentelee vapaana toimittajana. Parhaillaan hän kirjoittaa neljättä romaaniaan.

Jii Roikonen

Jii Roikonen on oululainen kuvittaja, sarjakuvantekijä ja graafinen suunnittelija. Hänen tunnetuin sarjakuvahahmonsa on Jasso Kissa, joka on seikkaillut niin sarjakuvana ja puuhatehtävinä lehdissä ja kirjoissa kuin myös animaatioelokuvina televisiossa. Roikosen näkyvimpiä kuvitustöitä on Otava-kustantamon Reuhurinne-sarja.

 

Miia Paani

Miia Paani on runoilija, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja kahden lapsen äiti. Metsä on Paanille juhla – hän astelee sekä tuttuja että tuntemattomia runon polkuja yhdessä koiransa kanssa etsien luonnosta rauhaa ja hiljaisuutta arjen kiireen taltuttaakseen. Miia Paanilta on ilmestynyt neljä runokokoelmaa, ja hän on mukana kolmessa antologiassa. Paani on myös lavakonkari; hän on esiintynyt ympäri Suomea ja Venäjän Karjalaa turuilla, toreilla, kouluissa, kirjastoissa ja kahviloissa.

Jenni Räinä

Oululaisen tietokirjailijan ja vapaan toimittajan Jenni Räinän kirjoittama teos Reunalla (Like) voitti Botnia-palkinnon vuonna 2018 ja oli vuonna 2017 Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Kirjan kuvasi valokuvaaja Vesa Ranta. Keväällä 2019 julkaistaan Räinän yhdessä Pekka Juntin ja Anna Ruohosen kanssa kirjoittama kirja Metsä meidän jälkeemme (Like). Kirjan on kuvannut valokuvaaja Anssi Jokiranta. Vapaa-ajalla Räinä rapsuttelee hevosia ja kissoja sekä retkeilee lastensa kanssa.

Jaakko Markus Seppälä

Jaakko Markus Seppälä (s. 1983) asuu Oulussa ja työskentelee ohjelmistokoodaajana. Häneltä on julkaistu lukuisia lyhytproosatarinoita kirjallisuuslehdissä, muun muassa Kaltiossa, Parnassossa ja Portissa. Seppälä voitti Risingshadow-novellikilpailun vuonna 2013. Vuonna 2015 julkaistu kyberpunk-scifiteos Lemen on hänen esikoisromaaninsa. Oulun Ylioppilasteatteri esittää tänä vuonna Seppälän esikoisnäytelmän Piiritys.

Kutsu Jaakko Markus kirjailijavierailulle Lukukeskuksen kautta!

Tutustu Jaakko Markuksen kirjoihin täällä!

Eero Suvilehto

Ft. Eero Suvilehto (s. 24.11.47 Pyhäjärvellä) toimii kesäpoikana Karjasillalla ja päätoimisesti kansainvälisenä aforistkkona.

 

 

Jukka Takalo

Lauluntekijänä ja artistina tunnetun Jukka Takalon kirjallinen ura kattaa 15 albumin lisäksi tietokirjan Sinä olet tähti -matkaopas poptähteyteen yhdessä Pasi Kostiaisen kanssa (Teos 2004), tarinoidun laulukirjan Jokainen on vähän homo(Nispero 2014) sekä esikoisfiktion Kuoleman nimi on Saab 96 (Nispero 2018). Käsikirjoittajan uran kohokohtia ovat Ilmakitaransoiton MM-kisojen alkuperäiskäsikirjoitus (1996) ja Kekä kommeiten kuolee -sarjakuvakirja yhdessä Harri Filpan kanssa.

Katja Törmänen

Katja Törmänen saapui Ouluun 2-vuotiaana, eikä ole sen koommin juuri lähtenyt. Hän on valmistunut historian opettajaksi ja toiminut oman kirjoittamisensa ohessa myös kirjoittamisen ohjaajana. Törmänen on kirjoittanut kaksi lasten ja nuorten fantasiakirjaa, ja hänen aikuisille kirjoitettu Karhun morsian -romaaninsa (2018) voitti Liken ja Tähtivaeltajan järjestämän spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun. Tällä hetkellä hän kirjoittaa tälle itsenäistä jatko-osaa, joka ilmestyy 2020.

Jere Vartiainen

 Jere Vartiainen (s. 1983) on oululainen runoilija ja psykologi, jolta on julkaistu kolme runokokoelmaa. Tuorein teos Minuus | Miinus (Kolera) ilmestyi keväällä 2018. Vartiainen on lavarunouden vuoden 2014 Suomen mestari ja hänen runojaan on julkaistu myös Tuli&Savussa, Lumoojassa, Nuoressa Voimassa sekä Kulttuurivihkoissa. Vuonna 2016 Vartiaiselle myönnettiin Oulun kirjailijaseuran Pakkala-palkinto. Vartiainen kävelee usein kädet selän takana, jotta näyttäisi ajattelevansa.

Petri Vartiainen

Petri Vartiainen on opettaja ja kirjailija, joka elää tiivistä perhe-elämää vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa Kuusamossa. Hänen kaunokirjallinen uransa alkoi vuonna 2012, jolloin hän sijoittui kolmanneksi Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailussa. Esikoisteosteos Isäasentoja ilmestyi vuonna 2014, Miehen ryhti 2016. Pakinoita häneltä on julkaistu Kaltiossa ja paikallislehdissä. Tällä hetkellä Petri Vartiainen kirjoittaa Kalevaan kulttuurikolumneja. Myös uusi kirja on tekeillä.

Katariina Vuori

Katariina Vuori on oululainen kirjailija ja taidekasvattaja. Hän on julkaissut toistakymmentä tietokirjaa ja kaksi romaania. Hänen tuotantoaan on käännetty myös saksaksi, viroksi ja unkariksi. Vuori on koulutukseltaan mm. arkeologi, fysioterapeutti, sanataideohjaaja ja kirjallisuusterapiaohjaaja.