fbpx

Oulu ansaitsee tulla Euroopan kulttuuripääkaupungiksi

20.2.2021 | KIRJOITUKSET

Oulu2026 -hankkeen ohjelmajohtaja Samu Forsblom

Kirjoittaja Samu Forsblom on Oulu2026-hankkeen ohjelmajohtaja.

Korona. Tuo sana alkaa kyllästyttämään. Valitettavasti se on lyönyt koko kulttuurialan maihin.

Samalla monet meistä ovat havainneet kuinka tärkeää kulttuuriharrastusten, tapahtumien, keikkojen, näyttelyiden, museoiden ja kaupunginosajuhlien kautta tapahtuva toistemme kohtaaminen on. Nyt kun se puuttuu, näemme selkeämmin, mitkä asiat ovat merkityksellisiä elämänlaadun rakentajia. Kulttuuri on niistä taatusti yksi.

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Kansainvälinen asiantuntijaraati valitsee kisan voittajan ensi kesäkuussa. Titteliä ei anneta sillä perusteella mitä kaupunki on nyt, vaan miksi se haluaa tulla. Kulttuuripääkaupunkihanke on matka tulevaan, joka muuttaa kaupunkimme sykettä pysyvästi. Se muuttaa meitä taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Tekee sinänsä jo toimivasta kaupungistamme myös entistä virikkeellisemmän, leikkisän ja hauskan. Se rakentaa toivoa tulevaisuuteen, joka on erityisen tärkeää aikana, jota elämme nyt. Kulttuuri on arkea ja juhlaa, me olemme kulttuuria.

Millaista Oulua kulttuuripääkaupunkihanke rakentaa vuodelle 2026? Hankkeen on tärkeää vastata muutamaan keskeiseen haasteeseen. Miten saamme nuoret osaajat jäämään tänne tai heikommassa asemassa olevat saamaan elämäänsä uusia virikkeitä. Millainen Oulu saa meidät kaikki tuntemaan ylpeyttä ja ihastumaan omaan kotikaupunkiimme. Kun itse uskomme Ouluun, on sille pohjalle mahdollista rakentaa myös kasvua matkailuun.

Oulu2026 pääteema kulttuuri-ilmastonmuutos on ennen kaikkea uudenlaisten kohtaamisten luomista. Luovuus, uteliaisuus ja kekseliäisyys kasvavat erilaisten asioiden ja ilmiöiden kohdatessa. Kohtaamisia ruokkivat inspiroivat kaupunkitilat ja luovat sopukat. Tarvitsemme uusia kulttuurikeskittymiä, joissa tapahtumat, elämyspalvelut, putiikit sekä mielenkiintoinen ravintola- ja kahvilakulttuuri kohtaavat. Voisiko Pikisaaren Vanha Villatehdas olla yksi tällainen paikka?

Koronapandemian aikana kulttuurin digitaalisuudesta on tullut entistä ajankohtaisempaa. Kotisohvasta on tullut monen kulttuurikeskus. Mitä saadaan aikaan, kun oululainen taiteilija ja insinööri alkavat yhdessä kehittämään tulevaisuuden kulttuurin ilmenemismuotoja keinotodellisuudessa tai osana immersiivistä tilaa?  Tiedämme myös sen, että tulevaisuudessa robotiikka ja automaatio kykenevät hoitamaan useita perustöitä. Meille ihmisille jää edelleen uuden keksimisen luovuus. Lapset ja nuoret kasvavat luoviksi ongelmanratkaisijoiksi tieteen, taiteen ja teknologian rajapinnoilla. Kulttuuripääkaupunkihanke voi synnyttää näitä yhdistäviä kokemuksia, tuoda luovan ajattelun vahvemmaksi osaksi oppimista.

Oulu olisi yksi historian pohjoisimpia kulttuuripääkaupunkeja. On selvää, että maantiede ja pohjoinen elämänmuotomme näyttelee isoa roolia hakiessamme titteliä. Teemme asiat eri tavalla. Istumme kuumassa saunassa ja hyppäämme jäätyneeseen veteen. Pyöräilemme -25 asteen pakkasessa ja hiljennymme pohjoisessa luonnossa. Puhtaat raaka-aineet, pohjoinen ruokakulttuuri, lumi- ja jäärakentaminen, jääurheilu ja uudet talviset tapahtumat ovat luonteva osa kulttuuripääkaupunkiamme. Idästä länteen Oulu2026 toteutusalueen halkaiseva tervareitti, sekä vanhat yhteytemme maailman satamiin ovat täynnä asioita, jotka on syytä nostaa esiin koko Euroopan tasolla. Voisiko tervan tarina ansaita Euroopan kulttuuriperintötunnuksen?

Kulttuuripääkaupunki on runsas tarjotin, jossa jokaisen meistä on mahdollisuus osallistua tekijänä tai kokijana. Tittelin saamisen jälkeen avautuu useita mahdollisuuksia uusille ideoille ja projekteille. Se ei ratkaise kaikkia tulevaisuuden haasteita, mutta on erittäin tärkeässä roolissa halutessamme pitää pohjoisimman Euroopan keskeisimmän kaupungin kartalla. Kulttuuripääkaupunki tuo moninkertaisesti siihen sijoitetun resurssin takaisin. Sen rahoittamiseen osallistuvat kuntien lisäksi valtio, EU, säätiöt ja yritykset. Lisääntynyt matkailutulo ja uudet työpaikat luovilla aloilla luovat uudenlaista taloudellista pohjaa. Tämä kaikki on todistettu useita kertoja aikaisemmissa kulttuuripääkaupungeissa vuodesta 1985 lähtien. Kun uskallamme oikeasti pohtia, mistä kulttuuripääkaupunkihaussa on kysymys, on siinä vain ja ainoastaan voitettavaa. Oulu ansaitsee Euroopan kulttuuripääkaupunkitittelin, koska tarvitsemme sitä rakentaessamme inspiroivaa ja kestävää tulevaisuutta.  Tulevaisuutta, joka omat juurensa ja ihmisensä tuntien tähtää korkealle.

Ensijulkaisu Sanomalehti Kalevan verkossa 19.2. ja printissä 20.2.

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter